”Tämä oli jo kolmas matkamme Sorrentoon, mutta ensimmäinen majoittuminen paikallisessa Hiltonissa.
Olimme iloisesti yllättyneitä, kun huomasimme, että parvekkeeltamme näkyi sekä vuorta että Napolinlahtea - ja Vesuvius lahden takana. Tätä maisemaa tuli siten ihailtuakin heti aamusta heräämisen jälkeen, lepotaukojen yhteydessä päivällä ja vielä viimeiseksi illalla. Päivällisen söimme iltaisin hotellin ravintolan terassilla, ja siinä yhteydessä saimme ihailla illan tummumista ja valojen syttymistä...

”Olin varannut lomamme ajaksi liput otteluun Napoli - AS Roma sunnuntai-iltapäiväksi. Huomasin juuri ajoissa, että peli oli siirretty lauantaihin klo 20.45. Kysyin vastaanotosta neuvoa. Selvisi että juna Napolin ja Sorrenton välillä ei kulje enää klo 21.30:n jälkeen. Mitä nyt? Hotelli hoiti asian, se järjesti kuljetuksen peliin naapurikaupungin Meta Fan Clubin bussilla; ensin monen mutkan kautta bussin lähtöpaikalle ja pelin jälkeen yöllä takaisin hotelliin. Kiitos! Grazie!”

”Vietimme Sorrentossa neljä yötä. Palazzo Tasson sijainti oli todella hyvä, aivan keskellä kaupunkia. Kaikki oli kätevästi kävelymatkan päässä. Huoneemme sijaitsi ylimmässä kerroksessa ja se oli todella siisti ja miellyttävä. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja aamiainen ihan asiallinen. Hotellissa on todella ahdas ja hidas hissi, jolla ei pääse aivan kerrosten tasalle asti. Muutama askelma jää siis aina kiivettäväksi. Tämä kannatta huonompijalkaisten huomioida.”

”Heti saapumisesta aina poistumiseen asti henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja avuliasta. Hotelli oli todella siisti ja mukava! Sijainti aivan täydellinen, lyhyt matka joka paikkaan. Allas alue juuri sopiva ja erittäin viihtyisä.”

”Loistava sijainti Sorrenton keskustassa, ystävällinen henkilökunta, hyvä aamiainen noutopöydästä (sekä kylmää että lämmintä), pienet, mutta erittäin hyvin suunniteltut ja varustetut huoneet, eli siisti ja mukava pieni hotelli. Suosittelemme”

”What a charming guest house. My daughter and I were in Sorrento for a family wedding, and our stay here was beyond exceptional. After learning we were travel companions, the staff, I believe it was Chiara, upgraded our room from economy to deluxe. What a nice surprise when we checked in. Indeed, they do know the value of family in Italy. The location is perfect, the room lovely, and the breakfast, delightful. Again, the staff were simply the best, from the front desk to the ladies who...

”The service was great but in our room number 1 was a terrible noise of water pipes just next the our bed when someone was showering in another room. Also there was a slight smell of sewage. The location was great as we took a morning train to Naples. ”

”Of the hundreds of hotels where I have stayed throughout my lifetime, the view from our corner room, of the Bay of Naples and Mt Vesuvius, was the most spectacular of any. Beautifully decorated. Highly recommend.”