Lapin sydänmailla sijaitseva Saariselkä on Inarin kunnassa sijaitseva matkailukylä, joka on saanut nimensä ympäröivän tunturi- ja erämaa-alueen mukaan. Saariselän matkailualue on rakennettu niin, että alueen luonnolle aiheutuu mahdollisimman vähän häiriötä ja vierailukohteisiin pääsee helposti. Aloita matka Saariselällä esimerkiksi kiertämällä Revontulipolkua, jota kävelemällä saat pienen maistiaisen Urho Kekkosen kansallispuiston upeasta luonnosta. Nouse sitten jollekin Saariselän alueen tuntureista ja ihastu karuihin erämaamaisemiin.Saariselkä on kaukana pohjoisessa, mutta esimerkiksi Ivaloon pääsee lentämällä suoraan Helsingistä. Pohjoisen luonnon omaleimainen kauneus on tarpeeksi hyvä syy lähteä lomalle Saariselälle, mutta matkailukylä vetää puoleensa erityisesti laskettelusta innostuneita matkailijoita. Laskettelukeskuksessa on viisitoista rinnettä, joista monet ovat auki vappuun saakka. Saariselän erikoisuuksia ovat Suomen pisin street Snow Parkissa ja yli kilometrin pitkä pulkkamäki.Alue on suunniteltu niin, että matkailija voi viettää autottoman kaupunkiloman Saariselällä hyvien palvelujen äärellä ja silti luonnonhelmassa. Voit suojella paikallista luontoa liikkumalla Saariselän matkailukylässä kävellen tai bussilla. Myös saamelaiskulttuuria on pyritty säilyttämään jakamalla siitä tietoa matkailijoille. Käy tutustumassa esimerkiksi Jäämerta kohti -näyttelyssä esillä oleviin pukuihin ja esineisiin sekä Inarin kirkonkylällä sijaitsevan Siida-saamelaismuseon kokoelmiin.Moniin Saariselän alueen kohteisiin voi olla helpointa tutustua autolla liikkuen. Saariselältä noin 30 kilometriä etelään sijaitsee Koilliskairan luontokeskus, jossa kerrotaan Urho Kekkosen kansallispuiston luonnosta ja eläimistöstä sekä saamelaisesta kulttuurista. Saariselältä pienen matkaa pohjoiseen ajamalla taas pääset leikkimään lumisotaa vielä kesäkuussakin, sillä Kuusipään lumiaitaan pakkautuvan lumen sulamisessa kestää aikansa. Autolla matkatessa kannattaa myös käydä katsomassa maisemia Kaunispään huipulta, sillä se on Saariselän alueen ainoa tunturi, jonka huipulle johtaa autotie.Todellisia Lapin erikoisuuksia näet vierailemalla Prospektorin kaivoksella, jossa pääset kurkistamaan hylättyyn kultakaivoksen kuiluun. Uniikki kohde Saariselällä on myös Kakslauttasen iglukylä, jossa on lumi-iglujen ja jääbaarin lisäksi lämpölasista rakennettuja lasi-igluja. Jos lähdet hiihtämään Saariselältä Laanilaan vievää latua, voit vierailla Husky bar & ranchilla ja ystävystyä rekikoirien kanssa.Matka Saariselälle ei kuitenkaan ole täydellinen ilman Urho Kekkosen kansallispuiston reiteillä vaeltamista. Puiston karunkauniissa erämaaosissa voi vaeltaa sulan maan aikaan jalan tai talvella hiihtäen. Saariselän matkailukeskuksen läheisyydessä on monia päiväretkeilyyn sopivia merkittyjä reittejä, joilla kulkeminen ei vaadi erityisiä erätaitoja. Reittien vaativuustaso vaihtelee, joten niin lasten kanssa lomailevat kuin eräreissaajat löytävät varmasti itselleen sopivan reitin.Saariselän alue tarjoaa matkailijoille ihastuttavia luontoelämyksiä ympäri vuoden. Koe Lapin erämaiden lumo Saariselältä käsin.
Saariselkä matkavinkit
Koe Saariselkä
Arvosteltu 20.9.2024
Arvosteltu 22.3.2024
Arvosteltu 29.8.2024
Arvosteltu 22.3.2024
Arvosteltu 18.9.2024
Arvosteltu 5.4.2021
Suositut vierailukohteet
Kaunispään torni
Opit lisää kohteen Saariselkä paikallisesta historiasta, kun käyt vierailulla kohteessa Kaunispään torni. Hakeudu alueen vaellusreiteille ja laskettelurinteisiin.
Saariselän Pyhän Paavalin kappeli
Opit lisää kohteen Saariselkä paikallisesta historiasta, kun vierailet kohteessa Saariselän Pyhän Paavalin kappeli. Hakeudu alueen vaellusreiteille ja laskettelurinteisiin.
Ruijanpolku
Kun matkustat kohteeseen Saariselkä, sinun kannattaa varata aikaa vieraillaksesi kohteessa Ruijanpolku. Hakeudu alueen vaellusreiteille ja laskettelurinteisiin.
Saariselkä: Arvostelut
5/5 - Loistava
Lumikenkä kävely tuntureille
5/5 - Loistava
Loistava paikka
5/5 - Loistava
Partioaitta on hyvä asia!!
4/5 - Hyvä
ladut hyvässä kunnossa tosi nautittavaa
4/5 - Hyvä
Erinomaiset hiihtoladut
5/5 - Loistava
Hiljainen ja rauhallinen paikka. Ystävällistä palvelua joka paikassa.