Roccaraso matkavinkit

Matkaopas

Roccaraso
Roccaraso
Roccaraso
Roccaraso
Roccaraso
Apenniinien varjossa sijaitseva Roccarason maalauksellinen kaupunki on yksi Italian suurimmista hiihtoalueista. Kesäaikaan sen vuoret ovat hienoa kävelymaastoa.

Kuljeskele rauhallisilla vuoristokaduilla ja siemaile paksua kaakaota jossakin Roccarason viehättävistä kahviloista. Opettele laskettelemaan tai lumilautailemaan ystävällisen kouluttajan opastuksella tai lähde suoraan johonkin pitkistä, kumpuilevista rinteistä.

Vaikka kaupunkiloma Roccarasossa on sekin houkutteleva ajatus, useimmat tulevat tänne kuitenkin hiihtämään. Alueella on nimittäin yli 120kilometriä rinteitä, joilla on hyvä lumipeite koko pitkän hiihtokauden ajan. Roccaraso on hyvin laaja ja sijaitsee etelämpänä kuin useimmat Italian hiihtokohteista, joten rinteissä on harvoin ruuhkaa.

Valitse jokin kolmesta kylän lähellä toimivasta keskuksesta. Monte Pratellon vuokraamoon on vain viiden minuutin matka hiihtobussilla, ja Aramogna ja Pizzalto sijaitsevat 15minuutin päässä etelässä. Varaa oppitunti tai suuntaa suoraan rinteisiin.

Roccarason loma sopii myös aloitteleville laskettelijoille, sillä suunnilleen puolet rinteistä on luokiteltu vihreiksi tai sinisiksi, ja niiden huipulle pääsee helposti hissillä. Kokeneemmille laskettelijoille on tarjolla pitkiä, jyrkkiä rinteitä, jotka kiemurtelevat ja kääntyilevät avoimien peltojen ja tiheiden pyökkimetsien lomassa. Jos kaipaat todellista haastetta, hyppää Monte Pratellon hissiin puiston länsipäässä ja pane taitosi koetukselle mustassa Direttissima-rinteessä. Lumilautailijoille on rinteiden lisäksi tarjolla kaksi freestyleparkkia.

Suuntaa pitkän laskettelupäivän jälkeen kaupunkiin rentoutumaan. Nauti tyylikäs illallinen hotellissasi tai valitse jokin lähiseudun erinomaisista ravintoloista. Siemaile virkistävä drinkki auringonlaskua katsellen ja lähde sitten lepäämään ja keräämään voimia uutta ulkoilupäivää varten.

Jos haluat hiihtää tai lasketella, ajoita Roccarason matkasi loka-huhtikuulle. Kesäaikaan alue on patikkaretkeilijöiden ja maastopyöräilijöiden suosiossa. Roccaraso sijaitsee Keski-Italiassa kahden tunnin ajomatkan päässä RoomastaAvautuu uuteen ikkunaan. Kaupungissa on useita erinomaisia hotelleja ja hiihtomajoja.

Roccaraso sijaitsee Abruzzossa, jonka monipuolisessa maastossa on niin kauniita rantoja kuin lumipeitteisiä vuoriakin. Nauti patikoinnista ja loistavista laskettelurinteistä.

Hotel Iris
Hotel Iris
3 out of 5
Viale Iris 5, Roccaraso, AQ
Yövy tässä 3 tähden hiihtoon sopivassa hotellissa kohteessa Roccaraso. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, huonepalvelusta ja päivittäisestä siivouksesta. Lähellä ...
8,8/10 Excellent! (12 arvostelua)
"The Hotel Iris is amazing, the staff is really friendly, I love the location in the Center of Roccaraso. We coming back again, absolutely recommend."

Arvosteltu 29.12.2024

Hotel Iris
Hotel Holidays
Hotel Holidays
3 out of 5
SS 17 km 136, Roccaraso, AQ
Hinta on 101 € per yö ajalle 27. maalisk. viiva 28. maalisk.
101 €
sisältää verot ja maksut
27.3.–28.3.
Yövy tässä 3 tähden hiihtoon sopivassa hotellissa kohteessa Roccaraso. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
8/10 Very Good! (132 arvostelua)
"Tutto perfetto"

Arvosteltu 17.2.2025

Hotel Holidays
Albergo del Sole
Albergo del Sole
3 out of 5
Via Strada Prov. 84 Nuova Sangrina, Loc. Piana Del Leone, Roccaraso, AQ
Hinta on 97 € per yö ajalle 28. maalisk. viiva 29. maalisk.
97 €
sisältää verot ja maksut
28.3.–29.3.
Yövy tässä 3 tähden hiihtoon sopivassa hotellissa kohteessa Roccaraso. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
7,8/10 Good! (44 arvostelua)
"Le camere sono da ristrutturare sono in pendenza sembra che cadi mentre cammini"

Arvosteltu 26.1.2024

Albergo del Sole
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Amarena is the ideal place to spend your holidays in complete relaxation
Amarena is the ideal place to spend your holidays in complete relaxation
Roccaraso, AQ
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Roccaraso. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, parvekkeesta ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat Roccarason ...
10/10 Exceptional! (1 arvostelu)
Nice 5th floor overlooking the park
"Everything was easy from emails, to check in and her answering questions while we were there."

Arvosteltu 9.9.2024

Amarena is the ideal place to spend your holidays in complete relaxation
Camping del Sole
Camping del Sole
3 out of 5
Via Nuova Sangrina 84, Roccaraso, AQ
Yövy tässä 3 tähden leirintäaluemajoituksessa kohteessa Roccaraso. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja päivittäisestä siivouksesta. ...
7/10 Good! (13 arvostelua)
Breve vacanza d'agosto 2018
"Esperienza positiva. Gentilezza e disponibilità del personale. Strutture un po' datate ma abbastanza confortevoli."

Arvosteltu 20.8.2018

Camping del Sole
Casa Rosa -mökki kylässä, kattoterassilla, puutarhalla, grillauksella ja ilmaisella WiFi-yhteydellä
Casa Rosa -mökki kylässä, kattoterassilla, puutarhalla, grillauksella ja ilmaisella WiFi-yhteydellä
Bugnara, Abruzzo
Yövy tässä huvilassa kohteessa Bugnara. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, vesipuistosta ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Sulmona Introdacquan asema ja Complesso ...
9,6/10 Exceptional! (58 arvostelua)
Awesome stay!
"Joanna and Dave are the best hosts - very good communication and very gracious. This is our second visit to Casa Rosa. We love it!!"

Arvosteltu 17.11.2024

Casa Rosa -mökki kylässä, kattoterassilla, puutarhalla, grillauksella ja ilmaisella WiFi-yhteydellä
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Roccaraso lähellä sijaitsevat kaupungit