Rasnovin linnoitus: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Rasnovin linnoitus featuring raunio
Rasnovin linnoitus featuring linna tai palatsi ja vanha arkkitehtuuri
Rasnovin linnoitus featuring linna tai palatsi
Rasnovin linnoitus
Rasnovin linnoitus featuring pieni kaupunki tai kylä ja talo


Yksi Transilvanian parhaiten säilyneistä linnakkeista sijaitsee dramaattisessa Karpaattien vuoristossa.

1200-luvulla rakennettu Râșnovin linnoitus sijaistee kukkulan laella 200 metriä Râșnovin kylän yläpuolella. Linnoitus rakennettiin suojelemaan ulkopuolisilta hyökkäyksiltä, ja se käsittää yli 30 muinaisten talojen rauniot. Sen kiemurtelevat kadut, linnoituksen huipulta avautuvat maalaukselliset maisemat sekä museon taide-esineet ja tavarat tarjoavat runsaasti mielenkiintoista nähtävää.

Linnoituksen rakensivat alun perin teutoniset ritarit puolustautuakseen tataarien ja turkkilaisten hyökkäyksiltä. Sen vaikuttavat seinät ovat linnoituksen eteläosassa 1,5 metrin paksuiset. Saksilaiset laajensivat linnoitusta ja tekivät siitä paikan, johon kaupungin asukkaat voivat paeta turvaan pidemmiksi ajoiksi. Siksi linnoitus vaikuttaa pieneltä kylältä, ja siinä voi vieläkin nähdä kotien, koulun ja kappelin raunioita.

Vieraillessasi linnoituksen sisällä voit ottaa osaa perinteisiin taitokisoihin, kuten jousiammuntaan tai kirveenheittoon. Monet historiallisista kodeista toimivat nykyään kauppoina, joissa myydään perinteisiä romanialaisia vaatteita, alueen historiasta kertovia kirjoja, paikallisia koruja ja muita kiinnostavia matkamuistoja. Râșnovin linnoituksessa kannattaa pysähtyä myös feodaalista taidetta esittelevässä Muzeul de artă feudal -museossa, jonka mielenkiintoisiin kokoelmiin kuuluvat esimerkiksi keskiaikainen haarniska sekä kidutusvälineitä, aseita ja huonekaluja.

Linnoituksen vanha kaivo on 143 metriä syvä, ja se sijaitsee lähellä sen koulua ja pihaa. Tarinan mukaan kaivon kaivamiseen meni kahdelta turkkilaiselta vangilta 30 vuotta.

Linnoituksen päärakennuksen sisällä olevista huoneista monet ovat yhteydessä toisiinsa puisten tikkaiden avulla, ja linnoitus kätkee sisäänsä myös lukuisia salaisia käytäviä. Tornien huipulta avautuvat henkeäsalpaavat näkymät.

Râșnovin linnoitus sijaitsee Râșnovin kaupungissa, 20 kilometriä Braşovin kaupungista etelään. Pääset Râșnovin linnoitukseen helposti autolla ja löydät pysäköintitilaa linnoituksen juurelta. Linnoitukselle pääsee myös Braşovista käsin bussilla. Linnoituksen huipulta avautuvat kauniit vuoristonäkymät ovat takuulla vierailun arvoiset.

Suunnittele matka ja näe Rasnovin linnoitus

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Hotel Michelangelo
Orhideea Residence & Spa
Le Blanc Aparthotel

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Complex Turistic Max International
Complex Turistic Max International
3 out of 5
32 Strada Brânduselor, Rasnov, BV
Complex Turistic Max International
Hanul Lupilor
Hanul Lupilor
2 out of 5
Strada Glajarie Râul Mare nr 6, Rasnov, BV
Hanul Lupilor
Hotel Aurelius Imparatul Romanilor
Hotel Aurelius Imparatul Romanilor
4 out of 5
25 Poiana lui Neagoe, Brasov, Brasov
Hotel Aurelius Imparatul Romanilor
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.