Nagoyan linna: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Nagoyan linna johon kuuluu vanha arkkitehtuuri
Nagoyan linna featuring puisto
Nagoyan linna johon kuuluu vanha arkkitehtuuri, sisäkuvat ja linna
Nagoyan linna
Nagoyan linna joka esittää sisäkuvat


Tutki aseita, vaatteita ja huonekaluja Nagoyan linnan aarrehallissa tai ihaile puolustustorneja ja kirsikankukkia linnan puutarhassa.

Nagoyan linna on yksi kaupungin näyttävimmistä rakennuksista, ja sillä on ollut tärkeä rooli myös Japanin historiassa. Nykyään linna houkuttelee eri puolilta maailmaa saapuvia vierailijoita, jotka tulevat ihailemaan sen arkkitehtuuria, tutustumaan sen historiaan ja kuljeskelemaan sen rehevillä tiluksilla.

1600-luvun alussa rakennettu Nagoyan linna toimi Japanin tärkeimpiin perheisiin kuuluvien Tokugawojen Owari-haaran kotina. Rakennus sijaitsi keskeisellä paikalla Japanissa, joten siitä kehittyi vähitellen yksi maan tärkeimmistä linnoista ja sitä ympäröivä kaupunki kasvoi yhdeksi Japanin suurimmista. Osa linnasta vahingoittui toisen maailmansodan aikana, mutta suurin osa siitä on rakennettu uudelleen.

Vieraile Nagoyan linnassa maaliskuun loppupuolella tai huhtikuun alkupuolella, jolloin linnan maasto syttyy väriloistoon. Kirsikankukkakausi on yksi parhaista ajoista Japanin vierailulle, ja Nagoyan linna on suosittu katselupaikka. Liity paikallisten seuraan hanami-juhlaan ja nauti piknik kukkivien puiden alla. Kierrä linnan tiluksia ja ihaile syvää vallihautaa, historiallisia muureja ja linnan puolustamiseen käytettyjä torneja.

Ihaile seitsemänkerroksisen linnan arkkitehtuuria ulkoapäin, ennen kuin astut sisään. Näe jättimäiset kullanväriset delfiinit, kinshachit, jotka koristavat katon kulmia ja tunnetaan linnan symbolina.

Perehdy linnan kiinnostavaan historiaan linnamuseossa. Opi tuntemaan linnan rooli sen huippuaikana, siellä eläneet perheet ja vuonna1945 kärsityt vahingot. Katsele valokuvia linnasta ennen pommituksia ja näe, millaisia lisäkunnostustöitä on suunnitteilla.

Nagoyan linna sijaitsee keskikaupungin alueella 20minuutin junamatkan päässä Nagoyan asemasta. Pääportin vieressä on maksullisia pysäköintipaikkoja. Linna on avoinna joka päivä vuodenvaihdetta (29.12.–1.1.) lukuun ottamatta. Museoon on sisäänpääsymaksu.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Nagoya JR Gate Tower Hotel
Nagoya JR Gate Tower Hotel
4 out of 5
1-1-3 Meieki, Nakamura-ku, Nagoya
Nagoya JR Gate Tower Hotel
Hilton Nagoya
Hilton Nagoya
4.5 out of 5
1-3-3 Sakae, Naka-ku, Nagoya, Aichi-ken
Hilton Nagoya
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.