Hampurin museo: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit



Hampurin kaupunginmuseo herättää henkiin Hampurin kaupungin kehittymisen ja rikkaan historian, kulttuurin, merenkulun ja kaupankäynnin saralla esineiden, kuvien ja pienoismallien avulla.

Hampurin kaupunginmuseossa on esillä laaja kokoelma erilaisia esineitä, esimerkiksi kaupungin ja sen rautatieverkoston pienoismalleja sekä kotitalousesineitä ja vaatteita. Museossa saat laajan käsityksen Hampurin historiasta. Museon näyttelyt kattavat kaupunkielämän eri osa-alueet ja esittelevät Hampurin kehityksen 800-luvun satamakaupungista nykyiseksi moderniksi kaupungiksi.

Pohjakerroksessa esitellään Hampurin taide- ja kulttuurihistoriaa musiikkia ja teatteria käsittelevissä näyttelyissä, joissa on myös esillä useita eri soittimia. Yläkerrassa voit puolestaan perehtyä Hampurin teolliseen kehitykseen ja muuttumiseen kaupunkikeskukseksi sekä rautateiden rakentamiseen. Esillä on myös kaupungin nykyisen rautatieverkoston pienoismalli.

Tutustu kaupungin satamaa ja merenkulun historiaa käsittelevään suureen näyttelyyn. Esillä on myös valokuvia ja yli sata pienoismallia eri laivoista, jotka purjehtivat Hampurin satamaan 1600- ja 1900-lukujen välisenä aikana.

Museossa on myös dokumentoitu tarkasti kaupunkiin vaikuttaneet suuret historialliset tapahtumat. Vuonna 1842 tapahtuneesta suuresta tulipalosta kertovassa näyttelyssä on myös harvinaisia valokuvia tulipalon aiheuttamista tuhoista. Katso virtuaalinen esitys kaupungin raunioista toisen maailmansodan jälkeen.

Tutustu myös kotitalousesineiden, huonekalujen ja vaatteiden näyttelyyn, jossa näet, miten Hampurin asukkaat ovat eläneet historian eri vaiheiden aikana. Käy katsomassa Hampurista ja muualta Saksasta peräisin olevaa 1500öljymaalauksen kokoelmaa, jossa on muotokuvia tärkeistä paikallisista henkilöistä 1600–1900-luvuilta.

Historiallisten esineiden näyttely jatkuu myös museorakennuksen ulkopuolella. Museossa on esillä myös suuren tulipalon ja toisen maailmansodan jälkeen raunioiden keskeltä pelastettuja rakennusten osia ja koristeita. Tutustu kaupungin keskiaikaisten kirkkojen alkuperäisten rakenteiden jäänteisiin ja 1500-luvulta peräisin olevien hirsitalojen osiin.

Museo sijaitsee Planten un Blomenin puistossa St. Paulin alueella. Perille pääset helposti St. Paulin U-Bahn-asemalta. Museo on avoinna joka päivä paitsi maanantaisin. Sisäänpääsy on maksullinen.

Suunnittele matka ja näe Hampurin museo

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Hotel Engel
Hotel Fürst Bismarck
relexa hotel Bellevue

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Steigenberger Hotel Hamburg
Steigenberger Hotel Hamburg
Heiligengeistbruecke 4, Hamburg, HH
Steigenberger Hotel Hamburg
Hamburg Marriott Hotel
Hamburg Marriott Hotel
ABC Strasse 52, Hamburg, HH
Hamburg Marriott Hotel
Hotel Fürst Bismarck
Hotel Fürst Bismarck
3 out of 5
Kirchenallee 49, Hamburg, HH
Hotel Fürst Bismarck
Ruby Lotti Hotel Hamburg
Ruby Lotti Hotel Hamburg
Düsternstraße 1-3, Hamburg
Ruby Lotti Hotel Hamburg
Scandic Hamburg Emporio
Scandic Hamburg Emporio
Dammtorwall 19, Hamburg, HH
Scandic Hamburg Emporio
Radisson Blu Hotel, Hamburg
Radisson Blu Hotel, Hamburg
4 out of 5
Congressplatz 2, Hamburg, HH
Radisson Blu Hotel, Hamburg
Lindner Hotel Hamburg Am Michel, part of JdV by Hyatt
Lindner Hotel Hamburg Am Michel, part of JdV by Hyatt
4 out of 5
Neanderstr. 20, Hamburg, HH
Lindner Hotel Hamburg Am Michel, part of JdV by Hyatt
Reichshof Hotel Hamburg
Reichshof Hotel Hamburg
Kirchenallee 34-36, Hamburg
Reichshof Hotel Hamburg
Grand Elysee Hamburg
Grand Elysee Hamburg
5 out of 5
Rothenbaumchaussee 10, Hamburg, HH
Grand Elysee Hamburg
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.