Griffith Observatory kohoaa korkealla kaupungin yläpuolella Hollywoodin kyltin tuntumassa, ja täällä voit laajentaa tajuntaasi kurkistamalla maailmankaikkeuteen tai osallistumalla hauskaan toimintaan. Kirkkaina päivinä näet sumun ja usvan ohi tähtiin, kuun kraattereihin, Jupiterin kuihin ja muualle avaruuteen.Tämä stimuloiva tieteen pyhäkkö kuparipäällysteisine kupoleineen on ollut tunnettu maamerkki Los Angelesissa jo vuodesta1935. Elokuvaharrastajat saattavat tunnistaa sen vaikkapa sellaisesta sci-fi-elokuvasta kuin Terminator – tuhoaja tai vuonna1955 ilmestyneestä James Deanin elokuvasta Nuori kapinallinen. Observatoriolla ei ole pelkästään tärkeä rooli Hollywoodin historiassa, vaan sillä on ollut merkittävä osuus myös avaruustutkimuksessa, sillä Apollon astronautit opiskelivat siellä tähtisuunnistusta.Observatorion näyttelysaleissa on yli 60 avaruusaiheista näyttelyesinettä, ja sen pääkupolin alla avautuu 300-paikkainen planetaario. Lisäksi rakennuksessa on opetusohjelmille ja -aktiviteeteille tarkoitettu multimediateatteri Leonard Nimoy Event Horizon.Kun taivas on kirkas, voit katsella tähtiä Zeissin linssikaukoputkella, aurinkokaukoputkilla ja muilla yleisön käyttöön tarkoitetuilla laitteilla. Vieraile täällä vaikkapa kuukausittain järjestettävän ilmaisen tähtijuhlan aikaan, jolloin pääset tähystelemään kuuta, planeettoja ja muita aurinkokunnan osia erilaisilla kaukoputkilla.Kun olet valmis palaamaan takaisin maanpinnalle, tutustu observatorion ympäristöön ja upeisiin näköaloihin. Mount Hollywoodin etelärinteellä sijaitsevalta näköalapaikalta avautuvat näkymät Los Angelesin valuma-alueelle. Alla lepäävä kaupunki on iltavalaistuksessa suorastaan henkeäsalpaava.Griffith Observatory sijaitsee noin 13kilometriä keskustasta pohjoiseen. Se on avoinna viitenä päivänä viikossa keskiviikosta sunnuntaihin, mutta kuitenkin suljettu useimpina pyhinä. Observatorioon ja sen ympäristöön voi tutustua maksutta.
Griffithin observatorio: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Griffithin observatorio
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 82 aktiviteettia
Warner Bros. Hollywoodin studiokierros
Lentokone-, helikopteri- ja kuumailmapalloretket
Näytä kaikki 13 aktiviteettia
Hollywood Sign Helikopterikierros
Nähtävyydet
Näytä kaikki 11 aktiviteettia
Los Angeles Lakersin koripallo-ottelu Crypto.com Areenalla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 9 aktiviteettia
Kahden päivän Los Angeles & Las Vegas Yksityinen kiertomatka
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 7 aktiviteettia
Hard Rock Cafe Hollywood Boulevardilla
Suositut vierailukohteet

Kreikkalainen teatteri
Kun matkustat kohteeseen Los Angeles, voit mennä katsomaan esitystä kohteeseen Kreikkalainen teatteri. Käy tutkimassa tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen upeaa elävää musiikkia ja viihdemahdollisuuksia.

Bronson Caves
Tutki luontoa kohteessa Bronson Caves ja ihaile kauniita auringonlaskuja matkustaessasi kohteeseen Los Angeles. Käy tutkimassa tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen viihdemahdollisuuksia tai ota osaa urheilutapahtumaan.

Hollywood-kyltti
Voit oppia lisää kohteen Los Angeles paikallisesta historiasta, kun vierailet kohteessa Hollywood-kyltti. Ota osaa alueella järjestettävään urheilutapahtumaan tai piipahda huippuravintoloissa.
American Film Institute
Lähde tutkimaan kampusaluetta kohteeseen American Film Institute, kun lomailet kohteessa Los Angeles. Ota osaa alueella järjestettävään urheilutapahtumaan tai piipahda huippuravintoloissa.
Pohono Bridge
Ota selvää kohteen Los Angeles paikallisesta historiasta, kun piipahdat kohteessa Pohono Bridge. Ota osaa alueella järjestettävään urheilutapahtumaan tai piipahda huippuravintoloissa.
Stone Gates of Hollywood
Ota selvää kohteen Los Angeles historiasta, kun vierailet kohteessa Stone Gates of Hollywood. Käy tutkimassa alueen elävää musiikkia ja teattereita.
Parhaat hotellitarjoukset
Griffithin observatorio: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä









Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
- Samankaltaisia lomakohteita kuin Griffithin observatorio
- Griffithin observatorio: Kohteet lähellä
- Hotelleja muiden nähtävyyksien lähellä
- Hotellin teema
- Viimeisimmät trendit Expedialla
- Hotellit lähellä kohdetta Universal Studios Hollywood
- Hotellit lähellä kohdetta Crypto.com Arena
- Hotellit lähellä kohdetta Downtown Los Angeles
- Hotellit lähellä kohdetta Etelä-Kalifornian yliopisto
- Hotellit lähellä kohdetta SoFi Stadium
- Hotellit lähellä kohdetta Hollywood Boulevard
- Hotellit lähellä kohdetta Hollywood Walk of Fame
- Hotellit lähellä kohdetta L.A. Live
- Hotellit lähellä kohdetta Ronald Reagan UCLA Medical Center
- Hotellit lähellä kohdetta The Grove
- Hotellit lähellä kohdetta Melrose Avenue
- Hotellit lähellä kohdetta Hollywood-kyltti
- Hotellit lähellä kohdetta Warner Brothers Studio
- Hotellit lähellä kohdetta Universal CityWalk