San Rafael de la Albaida matkavinkit

Córdoba

San Rafael de la Albaida
San Rafael de la Albaida
San Rafael de la Albaida
San Rafael de la Albaida
San Rafael de la Albaida
Tällä keskustasta pohjoiseen sijaitsevalla asuinalueella pääset seuraamaan tavallisten córdobalaisten elämäntapaa.

San Rafael de la Albaida on kiilan muotoinen, pääasiassa asuinalueena tunnettu kaupunginosa, joka rakennettiin Córdoban luoteisreunalle El Tabreron alueelle. Rauhallisilla kaduilla kävellessäsi saat kuvan siitä, minkälaista tavallisten ihmisten arki on tässä eteläespanjalaisessa kaupungissa.

Koska kyseessä on ensisijaisesti asuinalue, täältä ei kannata lähteä etsimään hotelleja tai suuria kauppoja. Sen sijaan tarjolla on muutamia kapeisiin tiloihin sovitettuja kauppoja, baareja ja ravintoloita pitkissä, rapattujen talojen kortteleissa. Aina silloin tällöin julkisivua koristavat kukkalaatikot ja parvekkeet. Täällä vieraillessa aika kannattaa käyttää paikallisten kanssa jutteluun ja espanjan kielen taitojen hiomiseen.

San Rafael de la Albaidasta pääsee pohjoiseen päin ajamalla jo puolessa tunnissa Sierra Morenon vuorille. Kannattaa pysähtyä Los Villaresin puistossa, jossa on lintualue, viitoitettu luontopolku, näköalapaikka, urheilukenttiä ja lasten leikkialue. Puisto tarjoaa laajalti tietoa uhanalaisista lajeista ja suojelualueista. Voit kysellä työntekijöiltä vaikkapa Iberian ilveksen nykytilasta ja hankkia lisätietoa sukupuuttoon kuolleiden lajien keskuksesta. Epätyypillisen lomakokemuksen saat osallistumalla opastetulle sienestysretkelle.

Palatessasi San Rafael de la Albaidaan voit käydä ostamassa illallistarvikkeet hypermarketista, joka sijaitsee alueesta hiukan etelään. Jos haluat kokeilla córdobalaisten suosikkireseptejä, yksi varma valinta on kylmä tomaattikeitto eli gazpacho. Toinen hyvä idea ovat sienikroketit, joihin voit käyttää vuoristossa keruuretkellä saamiasi sieniä, ja uskaliaammat saattavat kokeilla herkullista, mutta melko haastavaa häränhäntäpataa.

Jos illallisen valmistaminen ei innosta, voit käveleskellä ympäriinsä ja valita jonkin pienistä kahviloista tapasten nauttimiseen. Voit tietysti myös suunnata etelään kaupungin keskustaan, josta löytyy ravintoloita jokaiseen makuun.

San Rafael de la Albaida sijaitsee noin kolme kilometriä luoteeseen Córdoban keskustasta. Pääset tänne kävellen sekä autolla, tai sitten bussilla alueen viereisen hypermarketin luo.


Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit


San Rafael de la Albaida: Suosituimmat hotellit

Hotel Córdoba Center
Hotel Córdoba Center
4 out of 5
Avenida de la Libertad, 4, Córdoba, Cordoba
Hinta on 110 € per yö ajalle 11. toukok. viiva 12. toukok.
110 €
11.5.–12.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Córdoba. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja kattoterassista. Asiakkaamme ...
9,2/10 Wonderful! (1 002 arvostelua)
Decent stay in Cordoba
"Decent stay. The hotel is a bit outdated and the wifi had issues. Great breakfast, friendly service and very clean rooms."

Arvosteltu 17.11.2023

Hotel Córdoba Center
H10 Palacio Colomera
H10 Palacio Colomera
4 out of 5
Plaza de las Tendillas, 3, Córdoba
Hinta on 125 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
125 €
9.6.–10.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa hotellissa kohteessa Córdoba. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta ...
9,4/10 Exceptional! (797 arvostelua)
"Very good.I will recommend! Very polite staff. Modern and fresh rooms."

Arvosteltu 9.3.2025

H10 Palacio Colomera
Eurostars Palace Hotel
Eurostars Palace Hotel
5 out of 5
Paseo de la Victoria, s/n, Córdoba, Cordoba
Hinta on 120 € per yö ajalle 1. kesäk. viiva 2. kesäk.
120 €
1.6.–2.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 5 tähden ylellisessä hotellissa kohteessa Córdoba. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
9/10 Wonderful! (1 001 arvostelua)
Eurostar palace needs desperately updating
"The hotel needs updating. Corridors are dark and not looking like today should be. The room is not looking comfortable with dark sofa and window is shadowed with rusty metal plates. The design is overall weird. Beds were ok, but bathroom setting was not good, no privacy if your partner is dleeping ..."

Arvosteltu 11.5.2024

Eurostars Palace Hotel
Hotel Casa Museo de la Mezquita
Hotel Casa Museo de la Mezquita
2 out of 5
Plaza Santa Catalina, 1, Córdoba, Cordoba
Hinta on 45 € per yö ajalle 1. kesäk. viiva 2. kesäk.
45 €
1.6.–2.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Córdoba. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja päivittäisestä siivouksesta. Asiakkaamme ...
8,8/10 Excellent! (843 arvostelua)
Nice hotel near El Mezquita
"Perfect location. Near to main sightseeings. Very nice hotel and a nice room, good bed. Room was a bit cold, what I think is common in Spain. Shower and the bath needs a bit updating and renovation in room 21. I don’t like when the water rises till ankles when in shower. Breakfast was good, but coffeemaschine ..."

Arvosteltu 21.2.2019

Hotel Casa Museo de la Mezquita
Hotel Córdoba Centro
Hotel Córdoba Centro
3 out of 5
Calle Jesús y María 8, Córdoba, Cordoba
Hinta on 126 € per yö ajalle 18. toukok. viiva 19. toukok.
126 €
18.5.–19.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Córdoba. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,8/10 Excellent! (603 arvostelua)
Neljä päivää Cordobassa
"Olimme aiemmin olleet yhden yön ko. hotellissa, joten se oli osittain tuttu. Sijainti on hyvä; liikenneyhteydet, nähtävyydet, liikkeet ja ravintolat helposti saavutettavissa. Huone oli pienehkö, mutta melko toimiva. Kaappi- ja laskutilaa kiitettävästi. Hotelliin sisäänkirjautuminen tuntui poikkeuksellisen ..."

Arvosteltu 2.3.2025

Hotel Córdoba Centro
Sercotel Córdoba Medina Azahara
Sercotel Córdoba Medina Azahara
3 out of 5
Avenida Medina Azahara 7, Córdoba, Cordoba
Hinta on 88 € per yö ajalle 1. kesäk. viiva 2. kesäk.
88 €
1.6.–2.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Córdoba. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja kattoterassista. Asiakkaamme ...
8,4/10 Very Good! (785 arvostelua)
"Siisti ja hyväkuntoinen hotelli. Äänieristys käytävään heikohko."

Arvosteltu 18.10.2021

Sercotel Córdoba Medina Azahara
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

San Rafael de la Albaida: Muita alueita lähistöllä

Default Image

Distrito Noroeste

Distrito Noroeste tunnetaan historiallisista kohteista, baareista ja ostosmahdollisuuksista. Myös läheiset Plaza de Toros (härkätaisteluareena) ja Palacio de la Merced ovat vierailun arvoisia, kun olet alueella.

Distrito Noroeste
Default Image

Distrito Norte Sierra

Puutarhoista, baareista ja historiallisista kohteista tunnettu Distrito Norte Sierra tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Palacio de la Merced ja Cristo de los Faroles.

Distrito Norte Sierra
Default Image
Kuva käyttäjältä Joao Alves (CC BY)

Cercadilla-Medina Azahara

Vaikka Cercadilla-Medina Azahara ei tarjoa mitään huippunähtävyyksiä, voit tutustua lähiseutuun, jonka nähtävyyksiin kuuluu Plaza de Toros (härkätaisteluareena) ja Plaza de las Tendillas.

Cercadilla-Medina Azahara
Default Image

El Brillante

Puutarhoista, ravintoloista ja historiallisista kohteista tunnettu El Brillante tarjoaa myös muita näkemisen arvoisia kohteita, joihin kuuluu Palacio de la Merced ja Cristo de los Faroles.

El Brillante
Default Image

Ciudad Jardín

4/5(1 arvostelu alueesta)

Historiallisista kohteista ja ravintoloista tunnettu Ciudad Jardín tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Plaza de la Costa del Sol.

Ciudad Jardín
Default Image

Centro Comercial

Jos vietät aikaa kohteessa Centro Comercial, Plaza de las Tendillas ja Palacio de la Merced ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Centro Comercial

San Rafael de la Albaida matkavinkit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi: